tiistai 19. huhtikuuta 2016

Työpaikka tutuksi ja muuta jännää

Noniin. Nyt on herätty Madridista ja kävelty ympäri kaupunkia.
Aamulla kävimme syömässä aamupalaa paikallisessa kahvilassa. Itse söin croissanttin, cappuccino kyytipoikana. Jostain syystä saimme myös vastapuristettua appelsiinimehua.



Tutustuttiin myös työpaikkaan, jossa aloitan huomenna keskiviikkona. Työvuorot ovat klo. 08.30-14.30. Aika mukavat työajat. Töikseni siis teen sairaalassa jotain jännää Wordpressillä sekä php-kielellä. (lyhenne sanoista Hypertext Preprocessor, käytetään erityisesti Web-palvelinympäristöissä dynaamisten web-sivujen luonnissa.)

työpaikka näyttää tältä


 Meidän piti tänään saada käyttöömme kuukaudeksi metrokortit, joilla olisimme päässeet kulkemaan vapaasti metrossa. (Madridin metrot, ruuhkina aivan ihania). Mutta eipäs päästykään. Kun pääsimme paikkaan, josta olisimme ne lunastaneet, oli järjestelmät kaatuneet. Ei auttanut tunnin ihmetteleminen.. Nyt käytössä on 10 matkan lippu.


Kävimme myös välissä paikallisessa koulussa. Sieltä saimme lisätietoa näistä työpaikoista, tutustuttiin ihmisiin, juotiin kahvia ja kävimme ravintolassa syömässä ruokaa.

Kiva vastaanotto koulussa









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä, jätäthän kommentin